Fiilistelyä ja stressailua

Fiilikset tulevan muuton suhteen menee laidasta laitaan aina hypetyksestä hirveään stressiin. Enimmäkseen ollaan alusta asti oltu tosi innoissamme, kun niin moni asia muuttuu paljon parempaan suuntaan. On se käsittämätöntä ajatella, että pääsen nyt alle puolessa tunnissa töistä kotiin, kun täällä samaan matkaan meni vielä viime talvena pahimmillaan 1,5 tuntia, koska bussit kulkee niin huonosti. Kaikki palvelut on ihan pienen kävelymatkan päässä ja ollaan myös tosi innoissamme meidän asunnosta, joka vastaa meidän kaikkiin haaveisiin.

Olen aina ollut stressiherkkä ihminen ja vaikka tiedän, että kaikki asiat kyllä hoituu, kun ne yksi kerrallaan vaan ottaa hoidettavaksi, niin välillä tekisi mieli vaan heittää hanskat tiskiin ja lakata olemasta aikuinen. Suurin stressi on se, saadaanko me Kelalta muuttopalvelu, mikä kaiken järjen mukaan meille kuuluisi L:n sairauksien vuoksi. Hänen eläkeneuvojansa oli jo loppuvuodesta yhteydessä Kelaan ja sai myös vastauksen, että meille tuo muuttopalvelu kuuluisi, mutta en uskalla hengähtää ennen kuin se myönteinen päätös on meillä käsissä.

Tällaiset lähti viime viikolla Japaniin. Vaihtelen parin japanilaisen naisen kanssa kortteja, joihin kirjoitan hyvin alkeellisilla taidoillani japaniksi, mutta kyllä se kielitaito pikkuhiljaa kehittyy!

Me ollaan pakattu pikkuhiljaa jo yli kuukausi. On kiva, kun on saanut tehdä hommaa rauhassa ja siihen tahtiin, kun itsestä tuntuu hyvältä. Ollaan kassikaupalla hävitetty tavaraa: myyty ja annettu pois, lahjoitettu Fidaan, viety H&M:n vaatekeräykseen ja heitetty roskikseen. Roskakatoksestakin on joitain tavaroita kelvannut vielä naapureille, hyvä niin. Uusi asunto on nykyistä yli 20m2 pienempi, joten meillä on hommaa saada karsittua tavaroita pois, että mahdutaan sinne. Nykyinen kämppä on meille ihan liian iso, joten siinä mielessä odotetaan kyllä jo innolla pääsyä pienempään, vaikka sitten toki alkuun voi tuntua ahtaalta. Ollaan hävitetty noita meidän vanhoja hirveitä huonekaluja ja tarkoitus olisi sitten ostaa viimein yhteensopivia huonekaluja ja saada sisustus yhtenäiseksi. Meillä kun kaikki huonekalut on ihan eriparia. L osti aikanaan itsenäistyessään huonekalunsa Ikeasta, mutta ei sen kummemmin minkään yhtenäisen sisustussuunnan mukaisesti. Mulla taas tavarat oli kaikki mikä mistäkin sukulaiselta tai kirpparilta haalittu ja kun sitten muutettiin yhteen, niin sisustuksesta tuli vielä hajanaisempi, mutta tällä ollaan menty. Nyt kaivataan sitten vähän yhtenäisempää linjaa eli Ikean reissua pukkaa! :D

Käväisin tässä viikonloppuna vielä vanhempiani tapaamassa ennen töiden alkua, kun sitten en tiedä, koska on seuraavan kerran aikaa siellä käydä. Pelkkä viikonloppu tuppaa olemaan liian lyhyt, kun vanhemmat asuvat eri kaupungeissa, joten ei ehdi kunnolla viikonlopun aikana nähdä molempia ja ei sitten taas jaksaisi aina kaikkia pidempiä vapaita käyttää sinne matkustamiseen. Äiti onneksi on innoissaan meidän muutosta ja tulee kyllä ilomielin Helsinkiin käymään ja kauppoihin pyörimään! :D Tämä oli myös ehkä viimeinen junareissu sinne suuntaan. Täältä on ollut jo pidempään tosi tuskaista mennä junalla vanhempien luokse. Mulla on aina meidän kolmesta koirasta tuo suurin mukana, koska L ei kunnolla pärjää kolmen kanssa lenkillä, joten olen sitten ottanut aina tuon suurimman koiruuden mukaani. Meidän matka koostuu ensin bussimatkasta asemalle, jonka jälkeen mennään neljällä junalla. Varmaan ikinä ei ole kaikki junat olleet ajallaan, joten me sitten juostaan aina koiran kanssa pitkin asemia junien perässä eli matka on kaukana rentouttavasta. Helsingistä ajattelin ainakin kokeilla, että miten toimisi bussilla matkustaminen. Olisi paljon helpompaa ja vähemmän stressaavaa. Toki junallakin tarvisi mennä vain kahdella junalla, että olis sekin paljon helpompaa. Saa nähdä, mitä päädyn sitten käyttämään.

Ekan junan eläinvaunu oli hauskasti ihan tyhjä! 

Tähän olen nyt koukkuuntunut: numerovärityskuviin! Kun tein tuon
yhden sovelluksen kaikki ilmaiset kuvat, niin koitin ladata sinne omasta
koirasta kuvan ja näin ihana siitä tuli! :3

Uusi luku elämässä

Minulla on ollut blogi vuodesta 2012. Siellä on siis kirjoituksia 22-26-vuotiaalta minulta. Siellä on paljon kasvukipuilua ja aikuiseksi opettelua, mutta minun ei ole enää pitkään aikaan tehnyt mieli kirjoittaa sinne. Kyseinen blogi on jo ihan ulkoasultaankin hyvin synkkä, mutta myös sisältö on hyvin negatiivispainotteista. En edes yritä herätellä sitä blogia eloon uudella ilmeellä. Sen suljin vain omaan käyttööni ja sinne ehkä palaan toisinaan fiilistelemään muistoja. Joitain muistoja (etenkin keikoilta) tuon varmasti myös tännekin, kun vain keksin järkevän tavan siihen.

Nyt kuitenkin olen päättänyt tehdä jonkinlaisen uuden alun. Elämässäni on tapahtumassa monta isoa muutosta ihan lähiaikoina, joten yritän elvyttää taas bloggailunkin ja ehkä tämä uusi pirteämpi ilme innostaisi siihen enemmän. Olen aina ollut jotakin realistin ja pessimistin väliltä ja myönnän olevani helposti muille kateellinen. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että se riittää. Toki positiivisemman ajatusmaailman saaminen aidosti osaksi itseä on pitkä ja työläs matka, mutta en aio enää olla se negatiivinen, katkera ja kateellinen ihminen, joka vain velloo itsesäälissä ja kuvittelee muille hyvien asioiden tipahtelevan taivaasta. Elämä heittää ihan jokaiselle paskaa niskaan ja se on sitten oma valinta, miten tilanteen käsittelee. Pääpiirteittäin minulla on kaikki erittäin hyvin elämässä: olen terve, minulla on ihana kumppani ja ihanat lemmikit. Minulla on rahaa asuntoon, ruokaan ja vaatteisiin sekä myös harrastuksiin. Vastoinkäymiset on osa elämää ja niiden kohdalla on vain tehtävä töitä omien tavoitteidensa eteen.

Suurin herätys minulle tapahtui syksyllä. Sain valmistumiseni jälkeen heti töitä, mutta asiat eivät menneet ihan niinkuin piti. Lyhyesti sanottuna parisuhteeni ilmeisesti soti paikan johtajan uskonnollista vakaumusta vastaan ja sen vuoksi minut savustettiin törkeällä tavalla työpaikalta ulos. Sain tosissaan pelätä tulevan ammattini puolesta, sillä asiaan sotkettiin poliisikin ja minua syytettiin aivan järjettömästä asiasta. Sillä hetkellä koko elämä tuntui murenevan käsiin, mutta ihanan perheeni ja kumppanini sekä myös entisten työkavereiden avulla sain itseni jaloilleni ja maineeni puhdistettua. Uskon tällä kaikella olleen tarkoituksensa ja nyt myöhemmin näen asian positiivisen puolen. Ksyeisessä työpaikassa olisi ollut henkisesti todella raskasta työskennellä. Myös muut työntekijät olivat väsyneitä johtajan toimintaan. Saan siis sinällään olla tyytyväinen, että pääsin sieltä pois. Koska nykyisessä kotikaupungissani on huonot työllistymismahdollisuudet, uskalsin myös tehdä ison siirron elämässä. Yhtenä iltana huvikseni lähdin selailemaan Helsingin asuntotarjontaa ja siitä se ajatus sitten lähti. Laitoimme puolisoni (tästä lähin blogissani L) kanssa tuulemaan ja pian olinkin jo Helsingissä työhaastatteluissa ja sain valita viidestä minulle tarjotusta vakipaikasta mieluisimman. Asunto löytyi myös ihmeen kivuttomasti ja olemme siitä hyvin innoissamme. Nyt siis nokka kohti uusia haasteita uudessa kotikaupungissa positiivisella mielellä!

Tällä kertaa loppuun netistä lainattu kuva. Tarkoitus on kyllä käyttää pääasiassa omia kuvia, kunhan vauhtiin pääsen.